tiistai 30. kesäkuuta 2009

Fab 4 +1


Olemme Perheen kanssa lähdössä lomalle Englantiin. Ajattelin kunnioittaa lomaisäntiäni top 5:lla. Ja mikäs sopivampaa kuin heittää viiden listaus The Beatlesin lauluista. Sillä mikä on englantilaisempaa kuin The Beatles? Paitsi tietysti, kriketti, englantilainen aamiainen, bitter tai Wayne Rooney.
Kun tätä ajatusta kääntelin päässäni, tuli mieleeni, että kaikista mielenkiintoisin The Beatles listaus tulisi covereista (mikähän olisi sopivin suomenkielinen vastike coverille: versio?). The Beatles on popin kivijalka, jonka päälle kaikki rakentavat. Voi tietysti olla, että enää harva bändi aloittaa tapailemalla Lennon-McCartney hittitehtaan tuotteita. Rockin vallankumous syö lopulta omansa.
Yesterday lienee yksi eniten kuultu biisi maailmassa. Sen voi yhtä hyvin kuulla intialaisen loistohotellin aulapianosta kuin ruotsalaisen katusoittajan kitarasta. Myönnän, että en ole koskaan ollut mikään yltiöpäinen The Beatles fani. Olen kait liian nuori siihen, mutta olen kuitenkin pitänyt monista heidän lauluistaan (etenkin Sergeant Pepper's lone hearts club band -levystä ja sen jälkeisestä tuotannosta). Ja arvostan heidän osuuttaan pop- ja rock-musiikin saralla. Voin huoleta yhtyä The House of Loven laulun, Beatles and the Stones, sanoihin: "The Beatles and the Stones, sucked the marrow out of bone, put the V in Vietnam, The Beatles and the Stones made it good to be alone"

1. The Grateful dead: Hey Jude ( Filmore East 2/11/69, 1997)
Tämä tuli vastaan kuunnellessani töissä Spotify:stä löytyviä Deadien live levytyksiä. Se on bändille ominainen pöllyissä horjuva tulkinta, joka saa hyvälle tuulelle.

2. Peter Frampton: While my guitar gently weeps (Now, 2003)
Tämä on yksi todellisista The Beatles suosikeistani. Tämä on myös löytynyt Spotifyn ansioista. Peter Framptonin tulkinta on oivallinen. Hän on jopa uskaltanut soittaa Claptonin alkuperäisestä poikkeavan soolon.

3. Joe Cocker: With a little help from my friends (With a Little Help from My Friends, 1969)
Joe Cocker on armoitettu tulkitsija. Kun Joe rääkyy pärjäävänsä kavereiden avulla, alkaa kovimmankin kapitalistin sydämessä kaihertaa kaipuu parempaan maailmaan ja kukkapaidat miestenvaatehtimossa näyttää houkuttelevilta.

4. U2: Helter Skelter (Rattle and Hum, 1988)

Bono aloittaa biisin huutamalla: "this song Charles Manson stole from The Beatles...we're stealing it back". Sen jälkeen on lukemattomat rockpoliisit ja -kriitikot väitelleet mitä Bono halusi tällä repliikillä kertoa. Itse olen aina ajatellut, että sillä kommentilla Biisi tuli ikäänkuin puhditettua menneestä liasta.

5. Sensuuri: Back in the USSR (HilseLP: Suomen suursuosikit samalla levyllä)

Mielestäni Back in the USSR on kaikkien aikojen parhaita pastisseja. Se samalla kunnioittaa Beach Boys:ien tuotantoa ja nauraa päin naamaa. Sensuurin tulkinta on punkille ominaisesti räkäinen, mutta samalla esikuvia kunnioittava. Mielestäni tunnelma on kuin vallankumousjohtajien vaimojen kahvikutsuilla. Ihana ironia.

Lista löytyy Spotify:sta (jota käytin häpeilemättä näiden helmien kalastuksessa):Fab 4 + 1

P.S. Kesäpalkintona parhaasta kommentista on edelleen jaossa Spotify kutsu.

P.P.S. Kuten Tuossa the House of Loven laulussa mainittiin; ei Beatlesia ilman Rollareita. Mutta Rollarit on virkaveljeni heiniä. Wink, Wink, Nudge, Nudge, know what I mean?

Ding Dong Yo!

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Alien Ant Farm - Smooth Criminal

Alien Ant Farm - Smooth Criminal
Video sent by hushhush112


King Kong of pop

Jo otsikon laatiminen aiheutti pientä hikoilua. Miihkali ei koskaan ole ollut minulle mitenkään erityisen tärkeä. Myönnän, että olin/olen valmis tuomitsemaan hänet pedofiiliksi pelkän amerikkalaisen roskajournalismin pohjalta. Nauroin räkäisesti, kun Triumph, the Insult Comic Dog kävi jossain vaiheessa räävittömästi halventamassa MJ faneja, jonkun oikeustalon ulkopuolella. Enkä nytkään tunne mitään erityistä syytä tuntea surua. Jopa happitelttailijat kuolevat joskus.
Joskus Miihkalin pahimpien pedofiilijupakoiden aikoihin (tai hieman sen jälkeen) vaimoni pyysi minua ostamaan Miihkalin History kokoelman. Muistan olleeni lievästi nolona kassalla levyä maksaessani, vaikka olin levykaupassa, jossa en koskaan ennen ollut käynyt (enkä ole sinne enää palannut). Tämä ehkä kuvaa sitä lievää inhoa, jota nyt tunnen tuota edesmennytä monarkia kohtaan.
Eilen olin katsomassa The Flaming Lips nimistä yhtyettä Helsingissä. Mainion keikan puolivälissä laulaja Wayne Coyne kertoi ehdottaneensa, että Maikkel (jota hän ei kuulemma ole koskaan tavannut) voisi tulla mukaan vuoden 1994 Lolapalooza-kiertueelle pienen R&B bändin säestämänä. Hänen mielestään se olisi ollut mieletömän hienoa. Niin olisi ollut, mutta Miihkali taisi tehdä jotain megalomaanisempaa.
Ja nyt sitten siihen top 5. Saankohan aikaiseksi moisen? Katsotaan.

Olen aina pitänyt Miihkalin varhaistuotannosta, joten aloitan listaamisen ajoista, jolloin Miihkalin työsopimukseen ei kuulunut kuin laulu. Leikin oli isä poistanut sopimuksesta.

Jackon 5: ABC (ABC, 1970)
Jackson 5: I want you back (Diana Ross Presents Jackson 5, 1969)

Ja sitten onkin syytä kysyä Beavis ja Butthead henkeen: "Where's Tito? Uh-huh" Itseasiassa seuraava onkin MJ cover, sillä se on jotenkin sopivan hykerryttävä versio alkuperäisestä.
Alien Ant farm: Smooth cirminal (ANThology, 2001)

Billie Jeanin bassokuvio aiheuttaa edelleen kuolan eritystä popbasistien kesäpäivillä.
Michael Jackson: Billie Jean (Thriller, 1982)

Tässä seuravassa ei tainnut olla muuta kuin tarttuva kitarasoolo, mutta sekin riittää tässä vauheessa.
Michael Jackson: Dirty Diana (Bad, 1988)

King is dead. Long live the king!

King of Bollocks... or was it Pop?


Eikö nyt kuulu kirjoittaa Miihkalista kauniita sanoja? Eikö nyt ole se aika, jolloin hyvin tapojen mukaisesti pitää muistaa korostaa, että Maikkelilla oli valtaisa merkitys popmusiikin kehityksessä, historiassa ja muinaisen Rooman lvi-töissä? Kyllä, nyt on pakko listata viisi MJ:n biisiä, koska kyseistä mustaa, valkoista, keltaista tai punaista miestä tai naista tai aikuista tai lasta on muistettava, onpa hänen yksityiselämänsä ollut millainen tahansa. Niin, eihän yksityiselämä liity musiikkiin mitenkään. Ja tuota äskeistä ei usko kukaan - eikä kuulukaan uskoa.

Listaani päätyville biiseille annan lauseen- tai virkkeenmittaiset selitykset, mutta yksikään biiseistä ei ole hyvä siksi, että sen laulaminen olisi kenties ollut laulajalleen sama kuin nappulan painaminen taivaan porteille ponkaisevassa hississä.

1. Beat it (Thriller, 1982)
Eddie Van Halenin kitarasoolo oli hieman raskaamman säveltaiteen diggarille oiva tekosyy kuunnella toisenlaista musiikkia.

2. Thriller (Thriller, 1982)
Teinikauhun konventioiden mukainen pölhötarinainen musiikkivideo, jonka halusi nähdä siksi, että sen tekeminen oli kallista.

3. Smooth Criminal (Bad, 1987)
Pakotti laskemaan, kuinka monta kertaan se "Annie are you ok?" laulussa oikein lauletaan.

4. Bad (Bad, 1987)
Weird Al Yankovich heitti tästäkin messevän version.

5. Remember the Time (Dangerous, 1991)
MJ:n kuoleman jälkeen HIStorya kahlatessa tämä jäi soimaan päähäni... olisikohan tämä siksi pitänyt jätää pois listalta?




keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

iltavuoro

Tommi kuvasi Brucen keikan tunnelmia varsin tyhjentävästi. Tyttärini mielestä keikka oli myös erittäin hyvä, vaikka hän ei ole Springsteeniä varsinaisesti kuunnellut ennen. Minun ja tyttäreni yhdistetty Top 5 menee näin:

1. Dancing in the Dark
2. Cover me
3. Dark end of the Street
4. Outlaw Pete
5. Bobby Jean



Pomo tuli ja voitti

Pomo on työmies, joka saa energisellä esiintymisellään jopa jäyhät suomalaiset innostumaan. Bruce tekee työtä, jotta ilta onnistuisi. Ja onnistuihan se: Springsteeniin keikalta ei ole kertaakaan tarvinnut poistua pettyneenä. Vaikka taas jäi Lost in the Flood kuulematta, niin ei keikka nyt sentään yhtä laulua kaipaa. Siitä huolimatta, kun Bruce seuraavan kerran tulee grillilleni Wilhelmin innoittamana, niin asia on pakko ottaa puheeksi. Ja olihan yleisössä pari Lost in the Flood -toiveplakaattiakin. Brucen konsertit ovat osaltani nyt tässä.

Eilinen keikka oli taas huippuhetkien ketju, jonka ylimmät huiput kirjaan tähän. Sitä ennen on kuitenkin vielä todettava, että Jay Weinberg suoriutui rumpalinosastaan ihan näppärästi. Tietenkin häneltä puuttuu vielä isänsä kymmenien vuosien rutiini, mutta ihan hyvin rummut paukkuivat. Se kuitenkin näkyi ja kuului, että kiire hänellä oli. Pariin otteeseen tuli omituisia vikalyöntejäkin - tai sitten Jay vain soittaa sovitusti eri tavalla (paikoin kaoottisesti) kuin isänsä.

Sitten huippujen huiput -listaan:

1. The Ghost of Tom Joad
Springsteenin ja Nils Lofgrenin yhteissooloilu oli ylittämättömän komeata. (Sitä kuultiin ilokseni myös Cover Me -biisissä.) Lofgrenin kitarointi oli niin hienoa, että sanattomaksihan siinä meni, vaikka tässä nyt sanoja onkin.



2. Out in the Street
Jos yleisö ei aiemmin lähtenyt mukaan, niin Out in the Streetin aikana lähti. Bruce jaksaa innostaa juoksullaan ja millä hyvänsä. Hyvää työtä, sanoisin. Keikan alkupuolella Badlandsit, proveitallnightit ja outinthestreetit toimivat kuin... no, vaikka Korkeajännityksen tapaan kuin tuhat volttia.

3. Outlaw Pete
Uusimman levyn avausbiisi on klassikoksi syntynyttä myyttistä epiikkaa western-viittauksineen (Huuliharppukostaja!) ja nyt alussa kuultuine hauskoine Shadows-pätkineen.

4. The Dark End of the Street
Soul-klassikkoa tapaillessaan Bruce osoitti sekä saarnaajankykynsä (jotka hän osoitti pariin kertaan muutenkin) että huumorintajunsa, kun hän kommentoi omia viime kuukausinakin väitettyjä syrjähyppyjään. Hieno yllätys!

5. Because the Night
Yleisön (tai jonkun yksittäisen katsojan) toiveena soitettu biisi. Patti Smithin alkuperäisenä esittämä, Smithin ja Springsteenin yhdessä kirjoittama laulu toi mukavan tuulahduksen jostain kaukaa.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Ratinan Rosalita

Säestän arvoisaa virkaveljeäni omalla toivelistalla. Koska Pomo muisti edellisen listani paremmin kuin Tommin, päätin kirjata uuden listan. Lisäsin Lost in the floodin ykköseksi, koska halusin tukea kollegaani tässä tärkeässä asiassa. Ja onhan se kaunis laulu. Ja olisihan hienoa, jos Bruce vetäisi idolinsa Mustajärven kanssa Born to Runin duettona, suomeksi. Siinä saisi kaiken maailman joululaulut kyytiä. Eikä tulis sitten illalla nakkifakiirin jonossa tappelua Suomimakkaraa jonottaessa...

1. Lost in the Flood (Greetings from the Asbury Park, NJ, 1973)
2. Born to Run (Born to Run, 1975)
3. Rosalita (come out tonight) (The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle, 1973)
4. The River (The River, 1980)
5. Working on the Highway (Born in the U.S.A. , 1984)

Tässä lista Spotify muodossa:


P.S. Olen päättänyt lisätä lukijakuntaamme sadalla prosentilla. Jaan yhden Spotify kutsun kesäkuun parhaalle kommentille (Tommia ei lasketa).

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Lost in the Flood! Nyt tai ei koskaan!

Bruce Springsteen eli kavereiden kesken pomo vaan, heittää huomenna taas keikan Suomessa. Viime kesän tapaan on aika toivoa lauluja, jotka toivoisin keikalla kuulevani. Toivon myös, että pomo vanhan kamun blogia lukisi tällä kertaa ennen Ratinan keikkaa eikä vasta keikan jälkeen, kuten kävi viimeksi. Pyysi sentään anteeksi.

Siis viimeksi esitetyt toiveet eivät oikein osuneet kohdalleen. Olisikohan niistä toteutunut vain Tent Avenue Freeze-Out? Taisi käydä niin. Esitänkin nyt saman toivelistan, jonka voi lukea tästä. Linkistä löytyvän listan vahvistukseksi näytille asettuu myös video. (Valitettavasti kuvasuhde on väärä. Ääni kuitenkin voittaa kuvan leikiten.)

Huomenna näemme ja kuulemme. Jos emme kuule, mikä on varsin todennäköistä, koska Maxin tilalla rumpuja kumistelee suppeampaan valikoimaan kykenevä poikansa Jay, en enää koskaan lähde Pomon keikalle. Olipa hän pihagrillilläni kuinka kaveria hyvänsä.