sunnuntai 19. joulukuuta 2010

putkajoulu

Tämä joululaulu toimii kotona ja kaukomailla. Se on joululauluksi mukavan elämänmakuinen ja rosoinen, mutta silti kaunis. Pitää käydä joskus kuuntelemassa NYPD versio Galway Bay:stä kalterien paremmalta puolelta. Hyvää Joulua.

Muita putkabileklassikoita voi herkistellä täällä.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Jethro puhuu asiaa

Selitys olisi nyt turha.



Muut jouluisehkoiset ja jouluisettomahkoiset klassikot näpäytät tästä.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Joululaulu, anteeksi

Suomessa on tällä hetkellä kaksi rokkiorkesteria. Toisen (CMX) koin Tavastialla viikko sitten. Toista (Viikate) en ole nähnyt livenä pitkään aikaan, vaikka muuten olenkin osunut keikalle useita kertoja. Tämän viikon klassikkoni käsittelee tuota jälkimmäistä. Syitä on kaksi: 1) CMX ei ole tehnyt joululevyä eikä koskaan sitä tee, 2) Yläviidennes-kollegani Panu on kaukana, jossa jopa tämä (ja erityisesti tämä) saattaa joulun tienoossa helpottaa koti-ikävää. Sitä paitsi Viikatteen musiikkivideot ovat parasta alallaan, mitä Suomessa on koskaan tehty.

Siksi kerron seuraavan:

Vuonna 2005 Suomalaisen elokuvan festivaalissa (Turku) esitettiin Viikatteen kahdeksan musiikkivideota. "Tie"-laulun video oli tuolloin uusin. (Se tuli mukaan ohjelmistoon suoraan leikkauspöydältä, ensi-iltaansa siis.) Paikalla videoista olivat kertomassa laulajakitaristi Kaarle Viikate sekä videoiden ohjaaja Joonas Berghäll, joka tänään tunnetaan paremmin dokumentaarisesta elokuvastaan Miesten vuoro (2010). Kaarlea ja Joonasta haastattelin minä. Se oli mukavin haastattelu, missä olen koskaan ollut osallisena.

Siirtykäämme sitten viikatemaiseen jouluun. Klassikkovalintani on ”Viattomien lasten päivä”, joka ilmestyi albumilla Vuoden synkin juhla (2001). Se oli vasta yhtyeen toinen albumi. Näin joulun alla käännyn sitä kuuntelemaan, koska se on täynnä eräänlaisia vastajoululauluja. On siellä varpusta jouluaamuna ja Sylviakin tavataan joululaulussaan, mutta synkkää, synkkää se on, vaikka kuinka joissain lauluissa toivokin pilkahtaa – hetkeksi. (Albumilla vierailevat Timo Rautiainen ja Jouni Hynynen. Rautiainen varpustelee jouluaamuna ja Hynynen kuljettaa pettämättömään tapaansa lapsosta maan korvessa.)

Videon katsomiseen klassisen kerronnan vinkki: jos kuvataan seinällä roikkuvaa haulikkoa, niin sitä tullaan myös käyttämään. Haastattelutuokiossani totesin, että yllättävän monessa bändin videossa Simeoni (rumpali bändissä) tulee päästäneeksi Kaarlen päiviltä. Kaarle taisi sanoa jotain siihen suuntaan, että bändissä hierarkia on selvä. (Viikate oli pitkään kahden herran orkesteri. Vasta vuoden 2005 tienoilla Kaarlen ja Simeonin lisäksi tasavertaisina on mainittu Arvo ja Erno.)

Ja ne viikonlopun todelliset klassikot ovat täällä.


työväenluokan sankari

John Lennon kuoli kotiportailleen kolmekymmentä vuotta sitten. Kari Tapio kotipihalleen viime viikolla. John Lennon teki laulun työväenluokan sankarista ja voi kai sanoa, että Kari Tapio oli sellainen. En ole koskaan erityisesti arvostanut Klabbia, mutta täytyy kunnioittaa tinkimättömän duunarin muistoa.
John Lennonista oli New York Times:issa hieno muistelosarja, jossa mm. Yoko Ono ja Ray Davies muistelevat 30 vuoden takaisia tapahtumia. Olen sen sortin rockpoliisi, joka ei ole koskaan arvostanut Onoa, mutta pakko oli kuitenkin myöntää, että Onon kirjoitus oli kaunis ja koskettava. Lennonin tuotannosta voisi helposti saada kasattua top vitosen ja ehkä se pitää tässä joskus tekaista. Nyt päätin kuitenkin valita tuon Working class Hero:n. Se on katkera, mutta kaunis laulu. Jollakin tavalla se sopii tähän joulukuiseen viikkoon.


Muut työväenlaulut voi kuunnella täältä.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Lauantai-ilta

Satuin kuuntelemaan viikolla Suedea. Kun Coming up levyn päättävä Saturday night biisi alkoi soida, oli minulla silmät kostuneet. Se on herkkä, hauras laulu aiheesta, joka yleensä katetaan reilulla menomeiningillä.
Vaikka monesti lauantai-illat ovat hauskanpidon ja juhlimisen aikaa, olen aina myös nauttinut sellaisista lauantai-illoista, jotka tihkuvat suloisen katkeria yksinäisyyden hetkiä, lievän melankolian kajoa kaikkien kirkkaiden valojen takana. Minusta laulun sanoituksen ja melodian kontrasti kuvaa tuota olotilaa osuvasti.
Kun tänä lauantaina vaimo kysyi voisinko viedä hänet lasilliselle alakerran baarin oli minun helppo Brett Andersonin tapaan todeta: "Oh whatever makes her happy on a Saturday night, Oh whatever makes her happy whatever makes it alright".


Muita lauantain jälkeisiä klassikoita löytyy täältä.